perjantai 20. marraskuuta 2015

Matkailua ja Cosplaytä!

Kaksi uutta blogia listoilla ja niiden myötä myös kaksi uutta kategoriaa; matkailu ja cosplay.

COS-OF-COS
Tarinaa cosseista, niiden tekemisestä, kuvaamisesta ja myös itse con-tapahtumista. Välillä myös muuta pukuilua.

TAIVAANRANNAN LAITAMILLE
Kaikenlaisia tarinoita ja pohdintoja matkustelun tiimoilta niin läheltä kuin kaukaa. Rento meininki, kieli poskessa, eikä tietoakaan glamourista.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Kategorioista

Tuolla oli erään blogin kommenteissa keskusteltu tämän Blogilistauksen kategorioista, joten nostan asian esille vielä tässä erikseen jotta saadaan hieman selvyyttä asioihin! Eli tarkoitus on tosiaan se että kategorioita lisätään sitä mukaa kun blogeja alkaa listaantumaan, Tässä vaiheessa listaus on sen verran alkuvaiheessa että tuntuisi turhalta listata kaikki maailman kategoriat tuohon sivuun ja sitten kun ihmiset klikkailisivat linkkejä, sieltä tulisi vastaan vain tyhjiä sivuja. Itseäni ainakin moinen toimintatapa turhauttaisi suunnattomasti!

Eli kategorioita lisätään sitä mukaa kun niitä tulee! Nyt tuolta sivusta löytyy jo leffablogit, lifestyle ja roolipeliblogit. Heti kun vaikkapa matkailublogeja alkaa listautumaan, se saatetaan kategoriaksi ja niin edelleen. Joten malttia kansalaiset, kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Näillä sanoin, hyvää syyspäivää!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Listan kuusi ensimmäistä blogia!

Jes! Pari päivää ollut tämä listaus pystyssä ja jo on listalla kuusi blogia. Mikäli halajat listalle niin lue ohjeet tuosta vasemmalta valikosta ja heitä viestillä! Ja sen tehtyäsi, hilpaise vilkasemaan nämä listamme esikoistapaukset:

Leffablogit:
ELOKUVALIPPUJA
Severuksen ajatuksia katsotuista leffoista.

JEDIBRONY
Elokuvat ja tv-sarjat. Arvosteluja ja muuta elokumaailmaan liittyvää.

SININ LEFFABLOGI
Arvosteluja, tv-poimintoja ja kaikennäköisiä katsauksia elokuvamaailmaan tavallisen pulliaisen kuin myös teatterityöntekijän näkökulmasta.

Lifestyle:
VIDEONAUHAN AIKAA 
Lifestyle ja keräilyaiheinen blogi.

Ajatuksia elämästä:
TUULIHAUKKA
Miran ajatuksia elämästä, pohdintoja synnyistä syvistä ja elämän tärkeistä asioista. Unelmat, tavoitteet ja itsensä ja muiden motivointi tärkeässä asemassa.

Roolipeliblogit:
SOKEA YKSISARVINEN
Blogi, joka tarjoaa ajatuksia foorumiroolipelaamisesta ja sen lisäksi pitää sivulistausta suomalaisista roolipeleistä.

torstai 12. marraskuuta 2015

Tervetuloa Blogilistalle!

Moi! Olen jo vuosikausia pitänyt blogeja aina keikkablogeista matkablogeihin ja kaikkea siltä väliltä. Olen aina pysynyt uskollisena bloggerille ja ensimmäisen blogini taisin luoda joskus.. 2007 tai 2008? Näiden vuosien halki yksi kysymys on mietityttänyt aina: miten löydän blogiini lukijoita ja miten löydän uusia blogeja luettavaksi? Tuo Bloggerin "Seuraava blogi"-toiminto kun tykkää heittää mut joka kerta joillekin venäjän kielisiin blogeihin, joista en oikein ymmärrä mitään.

Sitten tänään jokin napsahti! Roolipelipiireissä on paljon sivulistauksia, jotka saattavat pelaajat ja pelit yhteen. Miksei se toimisi myös blogipiireissä? Niinpä päätin pistää ajatuksen toteen ja perustaa sivulistauksen. Tarkoitus olisi se että listaan erilaisia blogeja, nimenomaan bloggerin blogeja, ja vastalahjaksi listatut blogit linkittävät tämän listauksen omaan blogiinsa. Tarkemmat ohjeet löytyvät sivupalkista. Tälläisellä "linkinvaihdolla" tämä listaus saa näkyvyyttä, minkä kautta uudet kävijät löytävät tänne.. ja sitä kautta listauksen blogeihin. Eikö kuulostakin hyvältä? Minusta ainakin.

Älkää säikähtäkö paikan autiutta vaan käykää rohkeasti ilmoittamassa bloginne listalle! Kategorioita ei ole vielä, mutta luotan että niitä tulee sitä mukaa kun blogeja lisäillään. En malta odottaa ensimmäisiä blogeja listattavaksi!

Näillä sanoin toivotan hyvää syyspäivää kaikille!